NOKKONEN ( Urtica dioica)
Kuuluu nokkoset (Urtica) sukuun ja nokkoskasvien (Urticaceae) heimoon. Nokkonen on monivuotinen ruoho, joka voi kasvaa jopa kaksi metriä korkeaksi, se kasvaa yleisenä koko Suomessa aivan pohjoisimpia osia lukuunottamatta. Varsi on nelisärmäinen ja vastakkaiset lehdet ovat sahalaitaisia ja karvaisia.Nokkoset kasvavat mielellään asumusten lähellä, jossa niistä ei useinkaan pidetä. Syynä on kasvin pahansuopa puolustusmekanismi: lehtien alapinnalla on pieniä piikarvoja, jotka murtuvat koskettaessa, karva toimii sen jälkeen piikkinä joka ruiskauttaa ärsyttäviä aineita iholle. Vähäinenkin määrä riittää synnyttämään tutut punaiset rakkulat. Nokkosta on Suomessa kaksi erillistä lajia: nokkonen (Urtica dioica) ja rautanokkonen eli polttiainen (Urtica urens). Rautanokkonen polttaa kipakammin kuin yleisempi lajitoverinsa.
Käyttö ravintona:
Nuoret lehdet – salaattiin pinaatin tapaan, viherjauheena.
Versot – pinaatin tapaan
Siemenet – puuron tai viilin / jogurtin päällä, mausteena esim keitoissa.
Nokkosen lehdet ovat parhaimmillaan alkukesästä. Nokkosen lehtiä käytetään nokkoskeittoon, nokkoslettuihin, munakkaaseen, suolaiseen piirakkaan ja sämpylöihin pinaatin tapaan. Nokkonen on kaikista vihanneskasveista ravintopitoisin ja terveellisin. Nokkosta voi säilöä kuivaamalla tai pakastamalla nopeasti ryöpätyt lehdet. Yksinkertaisimmillaan nokkonen toimii yrttiteenä.
Nokkonen kerää itseensä nitraattia joten liiallinen / säännöllinen käyttö ei ole suositeltavaa.
Käyttö rohtona:
Rohdokseksi kerättävä diureettinen nokkonen on parhaimmilaan kukkivana. Nokkosen juuret kerätään aikaisin kesällä tai myöhään syksyllä.
Tukihoitona virtsateiden hoitoon. Lehdistä keitettyä teetä on käytetty ulkoisesti erilaisiin ihovaivoihin ja peräpukamiin. Nokkonen vilkastuttaa aineenvaihduntaa, lisää pintaverenkiertoa ja vähentää hikoilua (vaihdevuodet). Nokkosjalkakylpy auttaa jalkojen turvotukseen. Lehdet tyrehdyttävät verenvuodon ja hoitavat palovammoja. Nokkonen on antihistamiini kasvi joka sisältää piitä. Nokkonen tunnetaan yleisvahvistavana ( allergiat, anemia, fyysinen ja psyykkinen väsymys) ja muistia virkistävänä kasvina.
Iho: ihottumat, psoriasis, ihon kutina. Nokkosista voi tehdä saunavihdan.
Hiukset: hiuspohjan kuivumisen ,rasvoittumisen ja hilseen hoitoon. Lisää hiustenkasvua.Tummien hiusten hoitoaine. Vahvistaa myös kynsiä.
Mieli: Nokkosen tehtävä on katkoa vanhoja siteitä ja näyttää edessään uuden elämän versoja.