ROSMARIINI (Rosmarinus Officinalis)
Rohtorosmariini
Kuuluu rosmariinit (Rosmarinus) sukuun ja huulikukkaiskasvien (Lamiaceae) heimoon. Rosmariini on ainavihanta yrtti joka ei kasva villinä Pohjoismaissa. Se on tyypillinen Välimeren ja Marokon seudun talvisateiden alueella viihtyvä pensas, joka voi kasvaa jopa kaksi metriä korkeaksi ja leveäksi. Rosmariini ei selviä Suomen talvesta, sitä voidaan kasvattaa ulkona kesällä aurinkoisella paikalla. Rosmariinin neulasmaisia lehtiä käytetään ruoan maustamisessa mutta sitä on käytetty myös rohtona vuosisatojen ajan. Rosmariinin kukat kerätään kukinnan aikaan ja kuivataan. Lehtiä kerätään ympäri vuoden, ne riivitään ja kuivataan käyttöä varten.
Rosmariini oli aikoinaan Afroditelle pyhitetty temppeliyrtti, jolla uskottiin olevan ikuisen nuoruuden avain.
Käyttö ravintona:
Tuoreita tai kuivattuja rosmariinin lehtiä käytetään ennen kaikkea Välimeren keittiössä. Se sopii erityisesti lampaan-, porsaan-, vasikanlihan sekä kanapatojen mausteeksi. Rosmariini säilyttää makunsa melko hyvin kuivattunakin.
Rosmariinilla voimakkaasti maustetun ruoan sanotaan vahvistavan ruoansulatusta ja edistävän rasvan imeytymistä.
Käyttö rohtona:
Rosmariinia käytetään sisäisesti virkistävänä teenä joka auttaa hermojännityksiin, ahdistukseen ja rauhattomuuteen, sekä uutteena ulkoisesti. Rosmariinilla on verenkiertoa parantava ja elimistöä vahvistava yleisvaikutus. Rosmariini parantaa muistia.
Kylvyissä rosmariini edistää verenkiertoa ja lievittää särkyjä.
Yrttikylpy: 50 g yrttiä 1 litraan vettä, hauduta puoli tuntia ja lisää kylpyveteen.
Hiukset: Rosmariinivesi edistää hiustenkasvua ja päänahan terveyttä, tehden hiuksista vahvemmat ja kiiltävämmät.
Mieli: ros marinus – meren kaste